torstai 29. huhtikuuta 2010
Äänimaisema radiossa
Kuunnelkaapa aamulla radiota. Allekirjoittaneen askartelema ohjelma äänimaisemasta, kuulemisesta ja kuuntelemisesta taajuudella 102,4MHz klo 7.00-7.40.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Taikatalvi
En ole koskaan ennen nähnyt tällaista talvimaisemaa Helsingissä. Puissa on sokerikuorrutus, kinokset ovat korkeita ja pakkanen paukkuu. Lumi ei ainoastaan ole kinoksina vaan kauniisti kasvavina kiteinä. Kaiken päälle vielä aurinko paistaa. Helsinki on hetkisen kaunis, kuten G. Sundqvist asian ilmaisi.
Mietin miksen ole kirjoittanut mitään sitten kesän. Toki on ollut kiire, mutten ole tehnyt kummempia havaintojakaan. Johtuuko se siitä, ettei talvi kuulosta miltään? Kirjoitin keväällä, että maisema vaikenee talvella ja niin se todella tekee. Kamerat ovat viime päivinä taatusti räpsyneet Helsingissä tiuhaan, mutta kuinka moni on pysähtynyt kuuntelemaan?
Tällaisella ilmalla kaupunkiäänimaiseman perspektiivi on lyhimmillään. Kaikkea peittää äänet vaimentava ja pehmentävä matto. Pilvisellä säällä ja varsinkin yöaikaan Helsingissä ei tällä hetkellä kuulu juuri mitään ja se on huomionarvoinen kuulokokemus. R. Murray Schaferin mukaan lyhyen perspektiivin äänimaisema on ns. lo-fi-äänimaisema, mutta mielestäni Schaferin näkemyksestä puuttuu meille tyypillisen ilmaston vaikutus äänimaisemaan. Lo-fi-äänimaisema voi syntyä muustakin kuin hälystä ja äänten tiheydestä. Luonnon muokkaama akustiikka voi tuottaa saman efektin.
Talvisella äänimaisemalla on toinenkin puoli. Kun pilvet eivät makaa matalalla vaan taivas on kirkas, ääni kantaa lumisessa maisemassa aivan erityisellä tavalla. Talvinen akustiikka on pehmeä ja kaunis, yhtäaikaa lähellä ja kaukana, intiimi ja kuulas. Hiljaisuuskin on lumisena talvena erilaista, syvempää.
Toki talvi tuottaa joukon uusia ja hauskojakin ääniä. Luistinratojen äänet, pulkat, lumiaurat ja narisevat askeleet ovat talvelle ominaisia. Viime päivien erikoisuus kaupungissa on ollut suksien suihkinta, jota on voinut kuulla jopa Hämeentien laidassa.
Eräs ystäväni totesi joskus, että yö on olemassa siksi, että päivälle olisi kontrasti. Talvea voisi ajatella äänellisesti tärkeäksi siksi, että se tekee kevään tulosta niin merkityksellisen. Äänimaiseman heräämistä eloon ei ehkä huomaisi, jollei se välillä vaikenisi. Hiljaisuus on siis olemassa siksi, että äänelle olisi kontrasti.
Kun tämä pysähtynyt ja huomaamaton äänimaisema taas kevään edetessä muuttuu, on hyvä muistaa että äänen tekee arvokkaaksi sen aikasidonnaisuus. Ääni on olemassa vain ajassa ja paikassa, eikä sitä voi jälkikäteen kuin muistella ja kuvailla. Talven hiljaisuus rauhoittaa korvat, jotta huomaisimme kevään äänet seuraavan kerran kuullessamme, miten paljon niitä kaipasimme ja miten kauniita ne ovat.
Mietin miksen ole kirjoittanut mitään sitten kesän. Toki on ollut kiire, mutten ole tehnyt kummempia havaintojakaan. Johtuuko se siitä, ettei talvi kuulosta miltään? Kirjoitin keväällä, että maisema vaikenee talvella ja niin se todella tekee. Kamerat ovat viime päivinä taatusti räpsyneet Helsingissä tiuhaan, mutta kuinka moni on pysähtynyt kuuntelemaan?
Tällaisella ilmalla kaupunkiäänimaiseman perspektiivi on lyhimmillään. Kaikkea peittää äänet vaimentava ja pehmentävä matto. Pilvisellä säällä ja varsinkin yöaikaan Helsingissä ei tällä hetkellä kuulu juuri mitään ja se on huomionarvoinen kuulokokemus. R. Murray Schaferin mukaan lyhyen perspektiivin äänimaisema on ns. lo-fi-äänimaisema, mutta mielestäni Schaferin näkemyksestä puuttuu meille tyypillisen ilmaston vaikutus äänimaisemaan. Lo-fi-äänimaisema voi syntyä muustakin kuin hälystä ja äänten tiheydestä. Luonnon muokkaama akustiikka voi tuottaa saman efektin.
Talvisella äänimaisemalla on toinenkin puoli. Kun pilvet eivät makaa matalalla vaan taivas on kirkas, ääni kantaa lumisessa maisemassa aivan erityisellä tavalla. Talvinen akustiikka on pehmeä ja kaunis, yhtäaikaa lähellä ja kaukana, intiimi ja kuulas. Hiljaisuuskin on lumisena talvena erilaista, syvempää.
Toki talvi tuottaa joukon uusia ja hauskojakin ääniä. Luistinratojen äänet, pulkat, lumiaurat ja narisevat askeleet ovat talvelle ominaisia. Viime päivien erikoisuus kaupungissa on ollut suksien suihkinta, jota on voinut kuulla jopa Hämeentien laidassa.
Eräs ystäväni totesi joskus, että yö on olemassa siksi, että päivälle olisi kontrasti. Talvea voisi ajatella äänellisesti tärkeäksi siksi, että se tekee kevään tulosta niin merkityksellisen. Äänimaiseman heräämistä eloon ei ehkä huomaisi, jollei se välillä vaikenisi. Hiljaisuus on siis olemassa siksi, että äänelle olisi kontrasti.
Kun tämä pysähtynyt ja huomaamaton äänimaisema taas kevään edetessä muuttuu, on hyvä muistaa että äänen tekee arvokkaaksi sen aikasidonnaisuus. Ääni on olemassa vain ajassa ja paikassa, eikä sitä voi jälkikäteen kuin muistella ja kuvailla. Talven hiljaisuus rauhoittaa korvat, jotta huomaisimme kevään äänet seuraavan kerran kuullessamme, miten paljon niitä kaipasimme ja miten kauniita ne ovat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
